Lähes jokainen historiankirja julistaa, että länsimaisen demokratian juuret ovat antiikin Kreikassa. Tosin harvoin muistetaan sitä, että antiikin Kreikassa demokratiaan saivat osallistua vain kaupunkivaltioiden kuten Ateenan vapaat miehet. Ehkä juuri toisaalta tämän vuoksi sanotaankin länsimaisen demokratian periytyvän antiikin ihanteesta sillä tämän antiikin perinteen mukaisesti valta on keskittynyt todellisuudessa pienten piirien käsiin.

Demokratiaa tai tarkemmin sanottuna edustuksellista demokratiaa ei problematisoida nykyisin millään tavalla. Se otetaan annettuna, jonain pyhänä ihmiskunnan lopullisena kohtalona, jota ei voi koskaan enää muuttaa. Haluan kuitenkin herättää kysymyksen, missä määrin edustuksellinen demokratia on todellista demokratiaa ja eikö meillä todellakaan ole muita vaihtoehtoja?

Edustuksellisen demokratian ongelma numero 1:

Länsimainen lumedemokratia, joka konkretisoituu ei demokraattisena vaalijärjestelmänä. Todellisuudessa esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian vaalijärjestelmä on tragedia demokratian näkökulmasta. Tällainen vaalijärjestelmä on pelkistänyt demokratian kaksipuoluejärjestelmäksi jossa vaihtoehdot valinta kahden suuren, mutta lopulta hyvin samankaltaisen vaihtoehdon välillä.

Edustuksellisen demokratian ongelma numero 2:

Kuka edustaa ja ketä? Suomessa kansanedustajat valitaan suhteellisen vaalitavan mukaisesti. Järjestelmä on toimiva moneen muuhun järjestelmään verrattuna, mutta vaaleja edeltävissä vaaliohjelmissa hyvin harvoin käsitellään niitä aiheita, joita kulloinenkin eduskunta päätyy ratkaisemaan. Kansanedustajat, jotka hurskaasti esittävät itsensä kansan etujen puolustajina vetoavat herkästi kansan tahtoon. Tahtoisin kysyä mikä on kansan tahto? Voiko siihen vedota populistisissa puheenvuoroissa? Vastaus on yksinkertaisuudessaan EI! Kansanedustajat eivät edusta kansaa, koska sellaista subjektia kuin kansa ei yksinkertaisesti ole olemassa. On vain kuviteltu yhteisö jonka tahtoon vedotaan aina kun se sopii poliitikon omaan agendaan.

Edustuksellisen demokratian ongelma numero 3:

Tapaus Suomi. Rahalla saa ja hevosella pääse. Yleisölle uskotellaan, että kaikki yksilöt ovat samalla viivalla kun kilpailu eduskuntapaikoista alkaa. Tämä on kuitenkin utopiaa. Edustuksellisesta demokratiasta on tullut yhä kalliimpaa. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa valituksi tuleminen maksoi ehdokkaalle lähes tuplasti sen mitä vuonna 1999. Jokainen valituksi tullut vihreiden, kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten käytti keskimäärin noin 20 000 euroa. Sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliittolaiset noin 30 000 euroa, ruotsalaisen kansapuolueen läpimenneet noin 40 000 ja keskustalaiset sekä kokoomuslaiset 50 000 euroa (HS 22.5.2008). Voidaanko tosiaan väittää, että kansalaiset ovat tasa-arvoisessa asemassa kun vaaleihin käytetään noin huomattavia summia rahaa.

Edustuksellisen demokratian ongelma numero 4:

Edustuksellinen demokratia passivoi kansalaiset. Poliittinen diskurssi antaa ymmärtää, että muutaman vuoden välein vaaleissa äänestäminen on kaikki mitä kansalaisen tulee tehdä. Jättäkää loput ammattilaisten huoleksi. Passiivista kansaa on huomattavasti helpompi hallita kuin poliittisesti aktiivista kansaa. Passivoiva diskurssi antaa poliitikoille, erityisesti hallitukselle vapaat kädet viedä läpi sellaisia lakiehdotuksia joista ei vaalien alla mainittu sanaakaan. Aina voidaan kuitenkin vedota kansan tahtoon vaikka kansa ei olisi sanonut asiaan yhtään mitään.

Edustuksellisen demokratian ongelma numero 5:

Ammattipoliitikot. Janne Kurjen ehdotuksen mukaisesti eduskuntakaudet tulisi rajata henkilöä kohti maksimissaan kahteen kauteen. Näin ei pääsisi syntymään ammattipoliitikkoja, jotka voivat aina äänestää tietäen, että he eivät joudu kärsimään huonoista päätöksistä kuten kansa. Kun eduskuntakaudet olisi rajatta maksimissaan kahteen joutuisivat puolueet todella aktiivisesti tekemään politiikkaa ja saamaan uusia ehdokkaita. Samalla idea siitä, että ministeriöiden virkamiesten laatimat lait joutuisivat eduskunnassa huomattavasti tarkempaan tarkasteluun sillä kansanedustaja tietäisi, että hän itse palaa viimeistään kahden eduskuntakauden jälkeen osaksi kansaa. Samalla hyvä veli verkosto häviäisi kun kansanedustajien runsaan vaihtuvuuden vuoksi näitä verkostoja ei voitaisi enää ylläpitää.

Nämä viisi esimerkkiä edustuksellisen demokratian ongelmista ovat vain viisi ensimmäistä esimerkkiä, jotka tulivat mieleeni. Ongelmia löytyy vielä paljon enemmän esimerkiksi vaalirahakohua ei tarvinnut edes vielä mainita esimerkeissä. Yksilöiden poliittista subjektiutta tulisi vahvistaa ja politiikka palauttaa sille keskeiselle paikalle joka sille kuuluu. Näin voisimme parantaa demokratiaa. Osallisuus ja toiminta ovat keskeisessä asemassa demokratiassa, koska demokratia ei tarkoita sitä, että jotkut hallitsevat meitä vaan me hallitsemme kaikki yhdessä. Demokratia tarkoittaa kansanvaltaa ja siihen kansaan kuulumme me kaikki.